Damn you monday!
Voi miten kiva viikonloppu meillä olikaan! Miehen perjantain vapaa ja viikonloppu siihen päälle tuntui siltä kuin meillä olisi ollu miniloma! Pidennetyssä viikonlopussa on taikaa. Viikonlopun meillä oli tytön kummisetä kylässä ja kyllä touhua ja tohellusta riitti. Lauantaina käytiin Päivä paloasemalla tapahtumassa sekä kolme vee synttäreillä. Ihanaa yhdessäoloa. Vaikka tänä aamuna väsytti isosti niin silti tuntui tosi hyvälle aloittaa uusi viikko.
Niin. Sitä fiilistä kesti aina iltapäivään asti. Töiden jälkeen hain koululaisen iltistä ja kummastelin hänen tullessa autolle että miten kurjalta hän naamasta näytti. Samalla äänestä kuulin että kaikki ei ole kunnossa, sitä vahvisti se että poika valitti että paleltaa. Kotona sitten mitattiin kuumetta niin mittari kipusi liki 39 astetta. Ihmettelen suuresti miten aikuiset ei huomannu mitään, edes pojan naamasta. Hää ei ollu uskaltautunu ees sanomaan siellä että olo on kurja. Voi voi.
No nyt sitten vietellään kotipäivää huomenna ja toivotaan pipin menevän pian ohi. Näissä tilanteissa harmittaa kun mies on toisella puolella Suomea eikä voi jäädä/tulla kotiin kipeän lapsen kanssa. Ei auta muu kuin itse jäädä kotiin. Eihän meistä kukaan korvaamaton työssään ole ja minkäs näille sairasteluille voi.
Saanpahan huomenna siivottua viikonlopun sotkuja kunnolla pois kun kotipäivää vietetään. Ja samalla laitellaan muutamia joulujuttuja esille. Perjantaina on jo joulukuun eka ja täällä ainakin sitä jo odotellaan innolla koska joulukalenterit saa vihdoin avata! Jänniä aikoja.
Myö tyttöjen kanssa jatketaan täällä pipisen hoivaamista! Mukavaa maanantai iltaa.
*anna*
Kommentit
Lähetä kommentti