Lasten vaatesäilytys.
Meillä on kolme alle kouluikäistä tai siis kohta kaksi alle kouluikäistä ja yksi koululainen, hui sentäs! Vaatetta siis löytyy. Tyttöjen huoneen yhteydessä on vaatehuone missä on kaikkien lasten vaatteet. Jokaisella on oma hylly ja tangossa vielä roikkuu mekkoja ja juhlavampaa vaatetta. Jokaisen hyllyllä on kori jossa on sukkia ja pikkareita/boksereita.
Näissä kuvissa hyllyt on juuri siivotut ja vaatepinot läpi käyty. Eli ei ihan vastaa todellisuutta 😉
Isommat lapset useimmiten itse valitsee vaatteensa ja päivän aikana paita saattaa vaihtua pariin kertaan. Ja tokihan se pinon alimmainen paita sieltä aina valikoituu. Joskus on mielessä käyny et oman mielenterveyden kannalta olis parempi jos kaikki vaatteet olis tangossa hengareissa. Ei olis kaatuvia ja tursuilevia pinoja. Tosin, helposti ne pinot suoristuu kun puhdasta pyykkiä vaatehuoneeseen vien. Ainahan sitä saa haaveilla, eikö?!
Oon jonkin verran lukenu myös juttua pystyviikkauksesta. Jotenkin se tuntuu liian vieraalta meille. En oo yhtään vakuuttunu sen toimivuudesta meillä. Saattasin ehkä yllättyä jos kokeilisin. Vois toki kokeilla vaikka omassa vaatekaapissa sitä ensin. Onko siulla kokemusta pystyviikkauksesta?
Eteisessä meillä on avonaulakko. Mahtuu paljon vaatetta ja kenkää mutta ai että aina välillä (talvella varsinkin) kaikki vaatteiden sekamelska käy silmiin ja tekisi mieli peittää koko hörskä jollain lakanalla 😂 Meillä kun tää komeus on keskellä eteistä ja koko asuntoa.
Lapsille on alempana oma naulakko ja roikkuvassa lokerikossa on jokaisella oma lokero jossa säilyy pipot ja sormikkaat ym. Ylähyllyllä koreissa säilyy tällä hetkellä talviasusteet ja talvella taas siellä säilyy kevät/kesä asusteet. Kaikki siis lähellä ja aina saatavilla.
Aika perusmeiningillä meillä siis mennään mutta hyvinkin toimivalla systeemillä ja ajatuksella et lapset voi toimia mahdollisimman helposti omatoimisesti. Jokainen pääsee harjottelemaan taitoja: kenkien hyllyyn laittamista, takin naulakkoon laittamista, ylipäätään omista vaatteista huolehtimista. Tärkeitä juttuja 😍
Meiän tän kevään juhlahumu päättyy tänään valmistujaisjuhliin. Onhan tässä viime viikkoina juhlittu jos vaikka mitä 🌞 Iltapäivällä tiedossa siis juhlat! Mukavaa keskiviikkoa myös siulle!
*anna*

Kommentit
Lähetä kommentti