Äkkilähtö maalle 🌻

                     


Hyvää alkavaa viikkoa 😊 Sinne ne neljän päivän vapaat mennä vilahti. Nyt alkaa viimonen eskariviikko ja sitten kesäloma! Huomenna on kerholaisen kevätjuhla ja tädeille meinattiin viedä samanlaiset yrttipussukat kuin eskarin opettajillekin. Ne oli kovin tykätyt!

                         




Meillä viikonloppu sai äkkikäänteen kun torstaina tuli ajatus mummilaan lähdöstä Pohjois-Karjalaan. Niinpä perjantaina pakkailin ym ja iltapäivällä kun mies kaarsi rekan nupin pihaan parkkiin oltiin lasten kanssa lähtövalmiina jo. Oltiin illalla yhdeksän aikaan perillä. Valoisat kesäillat sai lapsetkin valvomaan suurimman osan matkasta ja nukkumaan saatiin kaikki ihan hyvissä ajoin. Oltiin varauduttu siihen että kaikki nukkuu koko matkan ja kukutaan yömyöhään sitten. Toisin kävi!

                        




Lauantaina kipastiin ostamassa maailman parasta ruisleipää useampi pussi kotiin tuomisiksi. Oltiin ulkona. Heiteltiin kiviä veteen. Juostiin. Leikittiin sisällä. Nähtiin maajusseja traktoreineen peltohommissa. Saunottiin ihanassa ulkosaunassa. Eilen sitten matkasimme takasin kotiin. Reissu oli pikainen mutta siltikin kiva. Kaikki olis halunnu jäädä pidemmäks aikaa mummin luo mutta nyt ei vaan voitu. 

                      



Ihana että kohta on aika kun lapsetkin voi huoletta valvoa myöhempään. Aamulla saa nukkua niin pitkään kun haluaa. Voidaan tehdä mihin aikaan vaan mitä vaan. Ei tarvii miettiä että kenen pitää olla missäkin ja mihin aikaan. Aivot narikkaan vaan 😎
Mukavaa maanantaita!

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit