Ajatuksia allergiasta.

Tähän vuodenaikaan sitä aina pysähtyy pohtimaan allergioita, joita meilläkin ihan riittämiin on. Ajankohtaisena on tällä hetkellä siitepölyt. Näyttää vahvasti siltä että yksikään jälkikasvusta ei säästynyt tältä vaivalta 😕 

                         


Onneksi kuitenkin näiden kaikkien kanssa tullaan hyvin toimeen ja mistään vakavemmasta ei ole kyse! Toisinaan herää ärtymyksen tunteita siitä että miksi pitää olla jokaisella (paitsi miehellä) jotakin. Aina pitää muistaa vältellä tiettyjä juttuja ja on kyläpaikkoja joissa emme voi käydä eläinallergian vuoksi. Onhan se aika kurjaa. Kääntöpuolena on kuitenkin se että kenelläkään ei ole hengenhätää ja tiettyjä asioita vältetään jotta asia myös näin olis jatkossakin. Turhan varovainen ei voi tässä asiassa lasten kanssa olla. 

                        


Lapset ovat itse hyvin tarkkoja omista allergioistaan ja jokainen osaa hienosti kysyä jos on epävarmaa että voiko jotain varmasti syödä tai juoda. Ollaan kaunistelematta kerrottu lapsille mitä seurauksia voi pahimmassa tapauksessa tulla jos jotain allergisoivaa syö tai juo. Skarppina saa kyllä aina olla! Pelottavaakin välillä on se että koskaan ei tiedä mikä uusi allergia puhkeaa ja milloin. Pojallekin on vuoden aikana ropissut uusia ruokia kiellettyjen listalle aika tasaseen tahtiin. 

                   

Meillä ollaan allergisia maidolle, eläimille, ruoka-aineille ja siitepölylle. Kuten jo aiemmin mainitsin niin ollaan opittu elämään näiden kanssa. Nykyään on niin hienosti saatavilla kaikenlaista eri vaihtoehtoa mm. maidottomia tuotteita. Mistään emme koe jäävämme paitsi. Lapset ehkä siitä että meille ei voi ottaa koiraa, mutta sekin asia on puhuttu jo niin useasti läpi että eiköhän viesti oo perille menny 😊

Onko muita allergiaperheitä? Vaikuttaako allergiat millä lailla arkeen?

Aurinkoista keskiviikkoa 🌞

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit