Sänky sai uutta väriä pintaan :)
Aiemmin taisin jo kertoakin että pojan huoneessa on värimaailmana oranssi/musta/harmaa/valkoinen. Hänen omasta toiveestaan. Muuten homma on saatu kasaan aika hyvin paitsi sänky on jäänyt kunnostamatta huoneeseen sopivaan kuosiin. Ehkä sekin on viivästyttänyt tätä operaatiota että väristä ei olla oikein oltu varmoja, mieli on muuttunut monesti. Viime viikonloppuna saatiin homma aluilleen ja maali ostettua, musta maali. Ajattelin ensin että menee kyllä synkäksi, mutta toisaalta taas halusin kuunnella pojan mielipidettä ja jos hän siitä tykkää niin se on tärkeintä.
Alkuun raahasimme sängyn eteisen puolelle ja pyyhimme kostella sen puhtaaksi. Hiomaan en alkanut koska siinä ajan saatossa tulleet jäljet saa mielestäni maalin alta näkyä. Ja olen varma että niitä jatkossakin lisää tulee :D Lattian suojasimme sanomalehdillä, apulaisena kun oli itse sängyn omistaja :)
Maalaminen on aina yhtä kivaa ja terapeuttista. Joskus olen sanonutkin, että voisin vaihtaa alaa ja alkaa maalariksi :D

Sänky maalattiin kolmeen kertaan, silloin lopputulos oli toivotunlainen. Laaduntarkkailija vieressä hoki useaan kertaan että puun väriä ei saa yhtään näkyä :) Homma oli nopea. Iltapäivällä aloitimme työn ja yön yli annettiin kunnolla sängyn kuivua. Seuraavana päivänä sänky saatiin takasin paikoilleen ja lopputulos oli superhieno! Se oli se kuuluisa puuttuva palanen pojan huoneessa :)
Kommentit
Lähetä kommentti