Maalla on mukavaa!
Myö ollaan miehen kanssa henkeen ja vereen ihmisiä jotka rakastaa olla maalla ja mökillä. Niinpä lapsetkin on pienestä asti tottuneet mökkeilyyn ja maalla oloon. Mieheni on kotoisin maalta ja sinne on aina yhtä ihana mennä käymään. Siellä kiireet ja kiristykset loppuu kuin seinään! Lasten vaari ja muori asuu myös maaseudulla ja siellä olimme lasten kanssa tällä viikolla päivää viettämässä.
Ihan jo omasta kodista pois lähteminen ja muuhun ympäristöön meneminen saa ihmeitä aikaan mutta vielä se lisänä että pääset paikkaan jossa ei turhia ääniä kuulu. Ei pörise mopot eikä hurise autot. Kuuluu vaan lintujen laulua ja tuulen tuiverrus. Että rakastan sitä!! Toki eihän siellä nyt täysin äänetöntä ole kun lapsia on matkassa kolme mutta ehkä saat kiinni miun ajatuksesta!?!?
Lapsillakin oli eri lailla touhuja ja tekemistä kun oltiin luonnon keskellä. Kukaan ei tullu sanomaan että ei oo mitään tekemistä tai että joku kiusaa tms. Kaikilla oli omat tai yhteiset touhut. Mikähän taika siinäkin on!?
Päästiin myös saunomaan rantasaunassa. Talon pihasta on muutaman minuutin kävelymatka syvemmälle metsään ja siellä on pieni lampi jonka rannalla on mökkisauna. Parhaat löylyt saa kyllä puulämmitteisessä saunassa. Tyttöjen kanssa ei oltais maltettu lopettaa saunomista mutta lopulta oli jo niin kuuma että piti luovuttaa. Saunan jälkeen jokaiselle maistui rannassa paistettu makkara.
Touhukkaan päivän jälkeen ei liene epäselvää että niin mie kun lapsetkin oltiin aika tööt kun kotiin päästiin. Illalla nukkumatti vei voiton aika pian kaikista ja 12tuntia tuli nukuttua tuosta vaan. Päivä teki ihmeitä kaiken kaikkiaan. Mieli sai levätä ja saatiin ihastella kaunista Suomen luontoa ja sen päälle mahtavat yöunet. Kyllä taas kelpaa!
Enää YKSI yö ja miehellä alkaa loma! Ei varmaan huomaa et mie oon täällä kirjaimellisesti pitäny aamukampaa siitä milloin se loma oikein alkaa. Ensi viikolla päästään nauttimaan lisää maalla olosta kun suunnataan mummilaan Pohjois-Karjalaan. Ihanaa!
*anna*
Kommentit
Lähetä kommentti