Kuulumisia.

                           


Moikka moi pitkästä aikaa! Meillä on ollu viime viikot aikamoista muutosten myllerrystä ja aikaa blogille en oo tietoisesti antanut ollenkaan. Oon keskittynyt vain uuden arjen pyörittämiseen ja sitä ennen kaiken ajan annoin perheelle ja viimoisille yhteisille lomaviikoille.

                        



No mitä meille nyt kuuluu? Paljonkin. Mie palasin liki seitsemän vuoden tauon jälkeen työelämään. Aikamoinen muutos meiän elämässä. Teen osa-aikaista työtä niin että työpäivän pituus on 5h. Se on just sopiva ja tyttöjen päiväkotipäivät ei siten veny ihan mahottomuuksiin. 
Tytöt siis aloitti päivähoidossa ja tosi hyvin on kaikki menny vaikka maalailin ennen hoidon aloitusta kauhukuvia siitä miten kaikki tulee menemään. Oman työn aloitusta kyllä helpotti suuresti se miten lapsilla on kaikki sujunu kivasti ja mielellään joka aamu ovat hoitoon lähteneet. Vanhin meillä aloitti ekaluokan samana päivänä ja samalla kellon lyömällä kun mie työt. Ja miehen neljän viikon lomakin päättyi samoihin aikoihin. Monia isoja muutoksia on siis tässä viime viikkoina käyty läpi mutta hyvässä hengessä. 

                            



Kulunut viikko oli ensimmäinen kokonainen viikko miulla töissä ja pojalla koulussa. Samoin eka kokonainen viikko uutta arkea yksin pyöriteltävänä. Huonoa tuuria oli sen verran että ite sain kamalan flunssan töistä heti alkajaisiksi ja sen kourissa vietin viime viikon. Töistä en tohtinu olla pois kummiskaan. Iltasin olinkin aika väsyny ja rennosti otettiin iltapäivät kotona lasten kanssa. Ekaluokkalainen sai ekat läksynsäkin viime viikolla ja voi miten innoissaan hää niistä oli, liikuttavaa. 

Ite jännitin jo viime keväänä tätä uutta syksyä koska tiesin isojen muutosten olevan edessä. Muutamia unettomia öitäkin tuli vietettyä koska kaikki palaset oli aika irrallaan ja kaikesta ei ollut niin tarkkaa selvyyttä vielä keväällä. Pala palalta asiat alkoi kuitenkin järjestyä ja miehen viimoisella lomaviikolla sain tietää omasta työpaikasta että olin saanu paikan. Sinä iltana kaikki taakka putosi harteilta ja tuli olo että tästä vuodesta tulee hyvä! 

                           


Kuluneella viikolla kun töihin ajoin niin mietin tätä uutta elämänvaihetta ja tajusin että näin tämän kuuluu mennä. En enää kaipaa aikaa pelkkänä kotiäitinä. Nyt just oli oikea aika palata työhön ja alkaa rakentamaan sitä kautta jotain mikä on vain miun juttu. Intoa ja energiaa täällä siis kaikilla riittää ja meillä kaikilla on tunne siitä että nää muutokset on ollu vaan positiivisia! 
Onko siellä muita joilla on syksy tuonut tullessaan uusia tuulia? Miten on menny? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia ja tuntemuksia :)

Kivaa uutta viikkoa!

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit