Viikonlopuista voimaa arkeen.

                      


Kuluneena viikonloppuna oltiin vaan kotona, jo viikolla miehen kanssa soitellessa sovittiin että vietetään viikonloppu kotona ja vietetään aikaa yhdessä. Aina silloin tällöin niin sanotusti vetäydymme kokonaan omiin oloihimme ja keräämme porukalla voimaa ja energiaa toisistamme. Samalla se auttaa lieventämään jatkuvaa ikävää edes vähän. Eihän nuo viikonloput loppujen lopuksi pitkiä aikoja oo ja aina ne yhdessä hujauksessa menee. Mutta näin kun ollaan vaan kotona ja touhutaan omia juttuja niin ne tuntuu jotenkin muutaman tunnin pidemmiltä. Hassua.

Lauantaina aamusta käytiin kaupoilla ja pojalle ostamassa uusi pyörä. Muuten oltiin kotona ja touhuttiin kaikenlaista. Autoon vaihtui kesärenkaat, tehtiin hiekkakakkuja, keinuttiin, lapset pyöräili tuntitolkulla, mie pesin ikkunat, vaihdoin kukkiin mullat ja suihkutin kukista pölyt pois ja sain huomata saman kun joka kevät että ne kukat olikii vihreitä eikä harmaita! Saatiin myös siivottua kaikkia talvivälineet varastoon ja kaivettiin esiin hiekkalelut yms. Paljon kaikkea saatiin aikaiseksi. 

                                 





Toki tälläiseen viikonloppuun kuuluu myös hyvä ruoka. Mies teki kanttarelli-pippurijuusto täytteellä hirvirullaa ja voi jösses se oli hyvää. Kaveriksi ostettiin muutama uusi peruna ja tehtiin raikas salaatti. Nam nam nam!!! Viikolla aina teen perus kotiruokaa niin viikonlopussa on ihanaa aina se että mies kokkaa jotain spessua ruokaa ja siihen otetaan ihan oma aika että yhdessä keittiössä häärätään. 

Kaiken tämän lisäksi meitä helli lämmittävä aurinko koko viikonlopun ja lämmin sää. Ei siis ihme että pääasiassa ulkona oltiin ja useampi tunti ulkona vierähti kuin itsestään. Ihan parasta että on kevät just nyt! Mieli tarttee jo aurinkoa ja lämpöä.
Ihanaa viikkoa siulle!

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit