Museossa lasten kanssa.
Meille alkaa muodostua jo tavaksi käydä museossa lasten kanssa. Kesällä käytiin ensimmäistä kertaa ja lasten innokkuus ja kiinnostus oli sen verran käsin kosketeltavissa että ehdottomasti haluttiin ottaa uusiksi. Niinpä saatiin ajatus käydä Ratikkamuseossa kun kerran viikonloppua oltiin tulossa pääkaupunkiseudulle viettämään. Lisäksi ilmainen sisäänpääsy oli aika iloinen yllätys!
Niinpä tänä aamuna aamupalan jälkeen suuntasimme auton nokan Helsinkiin täältä Kirkkonummelta. Kyllä sitä aika maalaiseksi itsensä tuntee ison kaupungin vilskeessä ja vilinässä. Loppiaisenakin liikennettä piisasi ihan kunnolla, ainakin meidän mittapuulla ajateltuna. Hyvin paikalle löydettiin ja autollekin parkkipaikka saatiin vaikka sitäkin jo etukäteen ehdin panikoida.
Museokäynnin jälkeen kävelimme lähikaduilla ja ihmeteltiin ratikoita liikenteessä. Se se vasta jännää olikin!
Ehdottomasti ollaan koko perhe sitä mieltä että tätä 'harrastusta' jatketaan ja mietittiinkin jo että mikä olisi seuraava kiinnostava museo jossa käydä. Vinkkejä saa laittaa tulemaan! Suosittelen myös käymään ratikkamuseossa jos pääkaupunkiseudulla liikkuu. Kiva pieni paikka!
*anna*
Mekin käytiin joulukuun alussa myös ratikkamuseossa (postaus löytyy villasyrena blogistani). Mielenkiintoinen paikka, vaikka onkin pieni.
VastaaPoistaOletteko käyneet Luonnontieteellisessä museossa. Me käytiin toissa syksynä ja oli kyllä kanssa hitti. Kansallismuseo on meillä ainakin jossain vaiheessa se missä tullaan käymään.
Luonnontieteellisessä ei olla käyty, kiitos vinkistä! Se saattaakin olla kohteena seuraavan kerran.
Poista