Joulukuun 3.
Täällä ollaan herätty hyvin nukutun yön jälkeen uuteen aamuun. Ulkona sataa vettä ja kyllä oikeesti inhottaa koska viime päivät ollaan saatu nauttia todella kauniista lumisesta maisemasta. Toista se on nyt. Loska kelit ovat palanneet, plääh.
Meidän miesväki suuntasi Kisapuistoon pojan harkkoihin. Tyttöjen kanssa jäätiin kotiin ja mie kekkuloin täällä lökäpöksyissä ja tukka pystyssä. Ihanaa! Rento ja kiireetön aamu.
Tällainen aamu on enemmän kuin tervetullut. Viime viikko meillä nimittäin ei menny niinku Strömsössä. Meillä kaikki lapset sairasti, koko viikko siinä meni. Kaikilla oli korkea kuume ja kova kurkkukipu. Jokainen oli vuorollaan ja tytöt lopulta yhtäaikaa mummolassa sairastamassa. Torstai aamu oli yhtä kaaosta, herättiin normaalisti 6.30 ja huomasin että nuorimmainen on kuumeessa. Kauheella kiireellä vein hänet ensin mummolaan ja sitten koululaisen kouluun ja ehdin kuin ihmeen kaupalla ajoissa töihinkin. Aika voittaja fiilis oli kun työpaikan oven tuona aamuna avasin. Illalla taas aamun härdelli tuntui isona väsynä. Torstaina vietettiin pojan kanssa sitten kahdenkeskistä aikaa kun tytöt oli mummolassa.
Hullun viikon päätteksi juhlittiin eilen ennakkoon meidän isompien lasten synttäreitä. Kumpikin on syntyny joulukuussa ja syntymäpäivillä on kolme päivää eroa. Kätevästi ollaan siis saatu aina järjestettyä yhteissynttärit. Lasten synttäreiden aikaan aina pysähdyn miettimään enemmän ajankulkua ja aikamoinen fiilis tuli eilen kun synttärikorteissa oli luvut 7 ja 5. Vastahan nuo pienet murut oli vauvoja!! Huomenna kirjottelen enemmän synttäriherkuista, kannattaa käydä huomenna kurkkaamassa mitä meillä herkuteltiin.
Ihanaa sunnuntaita ja hei, tänään on 1.adventtisunnuntai! Kolme viikkoa jouluun!
*anna*
Kommentit
Lähetä kommentti