Flunssainen viikko.

                               


Viikko on jo lopuillaan ja viikonloppu kolkuttelee jo ovella. Miulla kulunut viikko oli hyvinkin erilainen koska sain lapsilta sen kuumetaudin. Joo niin siinä kävi! Olin alku viikon töistä poissa jo podin korkeaa kuumetta ja aivan kauheeta kurkkukipua. En tosiaan ihmettele jos lapset oli kiukkuisia ja itkuisia kurkkukivun takia. 
Miulla olis ollu tiistai iltana työpaikan pikkujoulut ja voin kertoo että kyllä harmitti kun nekin jäi välistä. Niin harvoin kun miekin käyn missään, saati vielä itsekseni niin harmitus oli aikamoinen. Mies lohdutteli kyllä ja sanoi että voin joku hetki lähteä illanviettoon johonkin koska nyt juttu peruuntui. Saas nähdä milloin lupauksen lunastan.

Keskiviikkona sitten vietettiin Itsenäisyyspäivää koko perheen voimin. Jotenkin päivässä oli taianomaista juhlan tuntua, johtui varmaan Suomi100:sta. Mieskin pääsi tulemaan kotiin! Aamusta ulkoiltiin ja voi ihme miten hyvää raitis ulkoilma tekikään kun en alku viikosta päässyt ulkoilemaan. Varastosta otettiin pulkat ja lapiot ja lapset touhusi lumen kanssa kovin innoissaan. 
Perinteisesti Itsenäisyyspäivään kuului myös Tuntemattoman sotilaan katsominen, hyvästä ruoasta nauttiminen ja illalla Linnan juhlat. Tärkeimpänä kylläkin se että saatiin olla koko perhe yhdessä!

                             




Tänään päivällä sitten mies soitti ja kertoi tulevansa illasta kotiin, oli flunssa hänelläkin pahentunu sen verran kurjaksi että isännän kanssa juteltuaan oli käsky käynyt lähteä kotiin viettämään pidennettyä viikonloppua ja lepäilemään. Niinpä tytöt viettää huomenna isin kanssa kotipäivää ja saavat parannella jatkuvaa kovaa ikävää samalla. Tällä kertaa joulukuun flunssa siis katoi meidät kaikki. Pöh!

Tässäpä näitä tämän viikon kuulumisia. Ei välttämättä kovinkaan kivoja kun pääasiassa aika on mennyt sairastellessa. Toivotaan nyt terveempiä aikoja meille, vihdoin ja viimein!

*anna*



Kommentit

Suositut tekstit