Viikonlopun kuulumisia.

                             


Heippa hei ja kivaa maanantaita ja sen myötä uutta alkavaa viikkoa. Täällä ainakin energiaa riittää ja pursuaa joka tuutista. Katotaan sit mikä meno on loppuviikkoa kohden. Viikonloppuna ollaan ladattu akkuja ja otettu aika rennosti koko perheen voimin. Meillä perus viikonloput menee aika samalla kaavalla että lauantaina käydään kaupoilla koko jengi ja sit touhutaan loppu päivä & sunnuntai mitä mieleen tulee. Niin oli myös nyt viikonloppuna ja siitä muodostukin tosi rento ja kiva. 

                             



Molempina aamuina meillä herättiin A-I-K-A-I-S-I-N, kuudelta oltiin hereillä jo kaikki. Tosin kerettiin touhutakin sitten enemmän ja päiviin tuli toisella lailla pituuden tuntua kun ei nukuttu kovin pitkään. Puolensa ja puolensa tälläkin jutulla siis. Lauantaina oltiin hoideltu kaupassakäynti jo hyvissä ajoin ja niinpä kivalle oleillu kotosalla jäi runsain mitoin aikaa. Tehtiin hyvää ruokaa ja nautittiin oikein kunnolla. 

                            



Eilen aamulla oltiin jo kahdeksan jälkeen aamulla leikkimässä koulun & päiväkodin pihalla. Lapsista oli hienoa näyttää isille että missä hyö päivät viettää ja missä ne parhaat ulkoleikit kavereiden kanssa syntyy. Iltapäivällä laitettiin siivoten ja yhteisvoimin kannettiin matot ulos ja niin imuri kuin moppikin sai kyytiä. Yleensä siivoan viikolla jotta viikonlopun yhteisestä ajasta siivous ei vie osaansa mutta nyt tehtiin poikkeus ja on kyllä aika ihana tunne aloittaa uusi viikko kun koti on siisti ja puhdas! 

                            



Näillä ajatuksilla ja tunnelmilla täällä on käynnistetty uusi viikko. Toivotaan paljon aurinkoisia ja mukavia syyspäiviä!

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit