Jalkaväkimuseo
Käytiin viime viikonloppuna Mikkelissä. Lapset odotti tuota reissua innolla jo senkin takia että oltiin puhuttu että mennään käymään museossa. Tuleva koululainen usein kyselee sodasta ja se jossain määrin kiinnostaa. Isomummo välillä jotain omia kokemuksia on kertonut ja siitä kait kiinnostus on syntynyt. Niinpä ajateltiin että tää käynti vois olla aika nappi valinta ja sitä se kyllä oli. Tosi mielenkiintoinen paikka!
Esillä oli paljon kaikenlaista kalustoa ja nukkeja sotavarusteissa. Oli kaikenlaista rekvisiittaa ja tarinaa. Lavasteet olivat pienimmälle välillä pelottavia ja hämyiset huoneet sai neidin takertumaan meidän vanhempien kädestä kiinni. Lapset oli hienosti huomioitu myös kuvasuunnistuksella. Jokainen lapsi sai oman paperin ja kynän. Paperissa oli kuvia museosta, joka huoneesta jostain kohdin yksi kuva. Oikea kuva piti etsiä ja sen kohdalla oli symboli (neliö, kolmio tai ympyrä) ja kun sen löysi niin merkattiin paperiin. Kun koko museo oli kierretty ja kaikki symbolit löydetty niin lapset saivat valita palkinnoksi jonkin pioneerimerkin tai kunniamerkin. Ostettiin lapsille myös pinssit muistoksi.
Nähtävää ja koettavaa riitti yllin kyllin ja aika kului kuin siivillä. Oli kyllä itsellekin hyvin mielenkiintoista nähdä kaikkea. Historia ei koskaan koulussa kuulunut sen enempää miun kuin miehenkään vahvimpiin aineisiin niin tällainen kertaus oli kyllä hyvästä. Miun mielestä on tärkeää kertoa lapsille historiasta ja ajasta jolloin isomummo on ollu lapsi koska se selkeästi heitä kiinnostaa jo nyt. Olihan heistä aika huvittavaa nähdä narulla roikkuvia housuja joita luulivat sairaalavaatteiksi. Kuten myös yhdestä suusta kuului "Kattokaa täällä on pommi!" ja todellisuudessa se oli vanha vesipullo. Kummastusta aiheutti sekin kun esillä oli armeijan kerrossänky ja tyynynä oli olkia ja niiden päällä peite.
Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla museossa jos Mikkelissä liikutte. Pala historiaa runsaana esillä. Kesäaikaan museo on auki joka päivä klo 10-17. Aikuisilta pääsylipun hinta on 8e ja alle 7-vuotiaat pääsee ilmaiseksi.
Mukavaa kesäpäivää siulle!
*anna*
Kommentit
Lähetä kommentti