Kesäkuu.
Kesäkuun 2.päivä. Päivä jolloin meiän ekaluokkalaisen kesäloma alkaa ja hää saa elämänsä ensimmäisen koulutodistuksen. Todella jännittävää. Illalla nukkumaan käydessä poika kysyi miulta että: "Äiti mikä se todistus on kun sen saaminen jännittää?" Helpotus oli suuri kun sanoin että se on paperi mistä nähdään miten ekaluokka on mennyt, miten opettaja on arvioinut osaamisen.
Meiän kesäkuu alkaa erittäin kivoissa merkeissä muutenkin. Jos kaikki nyt hyvin vaan menee niin poika lähtee miehen kyytiin töihin ensi viikoksi. Myö taas tyttöjen kanssa lähdetään mökkeilemään alkuviikoksi. Näin perheen miehet saa omaa aikaa keskenään ja samoin myö tytöt.
Kesäkuussa eniten odotetaan juhannusviikkoa jolloin miehen kesäloma alkaa!! Juhannuksen viettoon mennään mummilaan Pohjois-Karjalaan ja siellä vietetään lomaa juhannuksen jälkeenkin. Tytöt käy päiväkodissa vielä juhannukseen asti mutta ovat puokkareita eli klo 8.30-12.30. Tosin nyt on viiden päivän vapaa kun mennään sinne mökille.
Kaikenlaista jännää kivaa siis tiedossa tälle kuukaudelle. Eilen oltiin Hoplopissa kavereiden kanssa ja tänään mennään iltapäivällä piknik-retkelle samalla kokoonpanolla koululaisten loman alun kunniaksi! Ihana ihana kesäkuu on täällä, nautitaan siitä 😊
*anna*
Kommentit
Lähetä kommentti