Päivä sairaalassa.

                               

Tiistai oli meiän perheessä jännä päivä. Tunteet oli todella pinnassa ja minuutit tuntui tunneilta. Oli siis tytön leikkauspäivä.
Lähdettiin aamulla ennen seitsemää ajamaan kohti sairaalaa. Takapenkkiläinen oli kovin hiljainen, seuranaan pupu ja nalle. Ei meillä vanhemmillakaan juttu kyllä luistanut. Perille päästyä miun vatsassa myllersi ja alkoi tulla huono olo. Jännitin niin paljon. Hissimatka ylös ja ilmoittautuminen automaattiin aiheutti melkein paniikkikohtauksen koska tajusin että ihan kohta oli h-hetki.

Kauaa meiän ei tarvinnu omaa vuoroa odotella kunnes leikkaava lääkäri pyysi meidät huoneeseen. Käytiin läpi mieltä askarruttavat kysymykset ja meille kerrottiin ekaa kertaa kunnolla mitä leikkauksessa tehdään ja miten homma etenee. Jo oli aikakin! Sitten tuli hoitaja joka laittoi tytölle käsiin ja jalkoihin taikarasvat. Saimme kuulla että aamun eka leikattava oli perunut tulonsa ja näin ollen olisimme ensimmäiset jonossa. Eikä mennyt kauaa kun hoitaja tuli antamaan esilääkityksen. Siitä meni noin 15 minuuttia ja tyttöä jo kärrättiin leikkaussaliin. Onneksi mies oli mukana ja tukena. Kyynelsilmin jäin käytävälle seisomaan ja katsomaan kun tyttö hävisi näkyvistä leikkaussalin ovien taakse.

                                 

Siitä alkoi pitkä odottelu. Odotimme ja odotimme. En kyennyt lähtemään edes kahville sillä aikaa vaikka se olisi varmaan ollu aika viisasta. En halunnu lähteä pois paikalta...jos jotain sattuisi. En olisi heti tavoteltavissa. Yritettiin puhua ja ajatella että kaikki menee varmasti hyvin ja kohta kaikki on jo ohi. Minuutit mateli ja olo alkoi olla jo levoton. 1 1/2 tunnin päästä meidät tultiin pyytämään heräämöön ja saatiin kuulla että kaikki on hyvin ja leikkaus oli onnistunut. 

Pienen ohjeistuksen jälkeen meiän luo tuotiin hyvin tokkurainen ja uninen pieni rakas. Hetken heräiltyään nostettiin tyttö miun syliin ja siinä köllöteltiin ja halittiin. Sana "jäätelö" sai ihmeitä aikaan ja hetkellisesti neiti jaksoi käydä istumaan ja syömään. Olihan hää ollu syömättä edellisestä illasta asti. Pikku hiljaa sitten huomattiin että nyt alkaa neiti olla oma itsensä ja saatiin lupa kotiin lähtöön. Hoitaja otti tipan pois ja rinnassa olleet lätkät. Ne laitettiin pupulle ja nallelle jotka olivat tytön mukana koko päivän ajan. Kotiin tuomisiksi saatiin myös maski jolla hänet oli nukutettu. Ehkä söpöintä ikinä koska se on niin pieni. 

Kotona iltapäivä meni hyvin. Särkylääkettä annetaan säännöllisesti jotta kipu ei pääse yllättämään. Riehuminen ja juokseminen on kiellettyä vielä. Ei mikään helppo homma! Ensi viikolla on sitten tikkien poisto ja sitä kyllä jännitän aika lailla. Miulta on aikanaan tikit otettu jalasta pois ja muistan ettei se mitenkään mukavaa ollu. Saas nähhä kuinka meiän käy...

Kaiken kaikkiaan tästä jäi hyvä mieli vaikka olihan se rankka kokemus niin lapselle kuin meille vanhemmille. Ihanat hoitajat kyllä osasi tsempata meitä kaikkia ja hoitaa hommansa todella mallikkaasti. Asiasta tullaan meillä varmasti kauan puhumaan ja tytön leikeissä nukutetaan kaikki mahdollinen ja leikkaukseen joutuu lelu toisensa jälkeen. Asiasta onkin tärkeä puhua paljon jotta siitä ei jää lapselle mieleen mitään mörköä. 
Nyt täällä kotosalla parannellaan ja otetaan niin iisisti kuin se vaan on mahdollista.

*anna*