The end.

                          



Istutaan parhaillaan autossa matkalla Helsinkiin. Viikonloppu vielä tiivistä perheen yhteistä aikaa ja sitten se oli siinä. The end. Loma loppuu. Aamulla kahvikupin äärellä miehen kanssa mietittiin kulunutta lomaa ja kaikkea mitä ollaan tehty. Varsinaisia kotipäiviä meillä oli vain muutama. Muuten oltiin menossa koko ajan. On ollu tosi ihana tehdä juttuja ja mennä menoja kaikki yhdessä. Ollaan nukuttu pitkään aamuisin ja valvottu välillä ihan liian pitkäänkin. Päivät on ollu totaalisen sekaisin joten voi kait todeta että loma on ollu onnistunu! 

                           




(kuvat on alkuviikon Hoplop reissulta)


Nyt viikonlopun ajan vielä touhuillaan ja nähdään sukulaisia ja tuttuja. Sunnuntaina sitten viedään isimies varikolle ajokkinsa luo ja myö lasten kanssa ajellaan kotiin. Oi siitä päivästä tulee niin kamala. Ikävä jää kaikille ihan järkyttävä. Vaikka tässä on nyt tankattu yhteisiä hetkiä ja haleja ja kaikkea ja niillä jaksaa taas viikkoja eteenpäin niin ikävä silti tulee olemaan jäätävän suuri kaikilla. Toisaalta taas vaikka on kurjaa kun yhteinen loma loppuu niin on jo olo että kaipaa sitä arkea ja aikatauluja. Jännityksellä ja ehkä osin jopa kauhulla ootan maanantai aamua ja aikaista herätystä...millä jalalla sitä itse kukin meillä herää! 

Nyt kuitenkin vielä nautitaan loman viimeisistä päivistä. Ihanaa viikonloppua siulle!

*anna*

Kommentit

Suositut tekstit