Pääsiäisen kuulumiset.
Heipsanrallaa! Täällä sitä köllötellään olkkari täynnä petejä. Jep. Juuri niin. Ei menny meiän loma ihan niinkuin suunniteltiin. Tosin tuli jälleen kerran todettua että ei pitäis liikoja suunnitella, säästyy sit suuremmilta pettymyksiltä. Yhdessä aikaa ollaan kyllä saatu viettää ja sehän se kaikkein tärkeintä on!
Myö keskiviikkona päästiin kuin päästiinkin lähtemään reissuun. Seuraavana päivänä sitten alkoi meininki muuttua ja yksi jos toinenkin oireilla kunnon mörköflunssasta ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eilen kotiuduttiin ja kaikilla on kyllä veto ihan poissa. Tänään aamusta lähdettiin koko perheen voimin päivystykseen ja apteekin kautta kotiuduttiin. Jospa pian alkaisi kunto kaikilla normalisoitua!
Pääsiäisenä vaihtelevalla kokoonpanolla pääsimme nauttimaan maailman parhaista löylyistä kunnon ulkosaunassa, söimme vatsat pullolleen hyvää ruokaa, juttelimme, nauroimme, hoivasimme pipisiä, vietimme aikaa läheisten kanssa yhdessä. Muutamat jutut jäi tekemättä koska sairastelu vei voiton mutta näin tällä kertaa. Kaikilla tuntui kuitenkin olevan kivaa ja onhan se jo iso juttu että päästiin ylipäätään pois kotiympyröistä muutamaksi päiväksi. Nyt vaan lepoa ja lepoa ja lepoa niin saadaan meidän poppoo taas kuntoon!
Toivottavasti siun pääsiäinen sujui paremmissa merkeissä :)
*anna*

Kommentit
Lähetä kommentti