Se mikä ei tapa, se vahvistaa.

                               

Otsikko Se mikä ei tapa, se vahvistaa kuvaa hyvin kuluneita viikkoja. 

Meillä koululainen on sairastellut jälleen pari viikkoa. Tilanne alkoi olla todella huolestuttava ja jouduimme olemaan eri tahoihin viime viikolla yhteydessä tilanteen hallintaan saamiseksi. Pahin pelkomme kävi toteen ja jouduttiin myöntämään että jatkuva kuumeilu, yskä, päänsäryt, tukkoisuus jne jne johtuu koulun huonosta sisäilmasta. Valmistauduttiin pahimpaan taistoon asian ratkaisemiseksi mutta kuinka ollakkaan, jo perjantaina poika oli uudessa koulussa tutustumassa ja tällä hetkellä näyttää siltä että koulun vaihto on tulevalla viikolla todellista. Tämän myötä toivotaan toki että pojan terveys kohenee ja sairasteluputki on enää vain kamalaa taakse jäänyttä aikaa. 

Tämän asian takia oon viettäny monta unetonta yötä miettien että miten asia selviää, joutuuko poika olemaan koulusta pois kuukausia, milloin sairastelu loppuu, onko jo jotain vakavaa kerennyt kehittyä...ajatuksia on ollut paljon. Päivisin oon saanu lohdutella positiivisilla ajatuksilla poikaa kun hän on ääneen pohtinut sitä miksi aina on kuumeessa ja miksei pääse kouluun tai harkkoihin. Voit kuvitella että täällä on toiveikasta väkeä tulevan suhteen tällä hetkellä näiden viikkojen ja ajatusten jälkeen.

Lisää murhetta aiheutti miehen sairastuminen reilu viikko sitten. Muutaman yön hää ehti sairaalassakin viettää. Jos jotain hyvää tästä asiasta voi sanoa niin se että hää on nyt kolme viikkoa sairaslomalla ja siis kotona. Eihän se kivaa ole kun terveyden takia on sairaslomalla mutta ei olis voinu parempaan saumaan sattua tää saikku koska pojan asioissa on ollu niin paljon säätämistä niin mies on voinu kotoa käsin auttaa asioiden hoidossa. Ja viime viikolla olivat pojan kanssa päivät kotosalla, molemmat toipilaana.

                                

Kulunut viikonloppu oli pitkästä aikaa sellainen että päästiin ulkoilemaan ja touhuamaan juttuja yhdessä. Käytiin hiihtoretkellä ja luistelemassa ja peuhaamassa lumessa. Normaalia perheaikaa! Eilen aamulla valmisteltiin hiihtoretkeä varten eväitä ja sopivaa vaatetusta. Samalla mies huomasi että rakas hamsteri vanhuksemme ei enää mökissään liikkunu vaan oli lähteny hamstereiden taivaaseen. Hetkeksi aika pysähtyi ja jähmetyttiin kaikki häkin ympärille surullisin ajatuksin. Tiedossa meillä oli että on vain ajan kysymys että näin tulee tapahtumaan. Silti mieli oli apea koko päivän eikä kyyneliltä vältytty.

Päällimmäinen ajatus tällä hetkellä on että saisi aurinko tännekin välillä paistaa...

Toiveikasta uutta viikkoa!

*anna*